On pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Suurin asia on ehkä se, että sain joululahjaksi saumurin! Tähän asti olen ommellut kaikki tekeleet ompelukoneella. Oi tämä helpottaa niiiin paljon eri asioiden tekemistä, kun enää ei tarvitse erikseen siksakkailla saumoja purkautumisen ehkäsemiseksi. Olen niin iloinen ja tuntuu siltä, etten tarvitse mitään enää ikinä (paitsi ehkä torson)!
Projektien kannalta tällä hetkellä on alkusuunnitteilla erään kaverini valmistujaismekko. Siihen saan ehkä ensimmäistä kertaa luoda tyllistä kerroksia ja laskostella sitä. Se on myös haaste sinänsä, koska se on myös hihaton, enkä ole niitäkään hirveästi päässyt harjoittelemaan. Olen silti innoissani. Joulun alla en ole keriinnyt luomaan kuin yhden kangaskassin ja kaverilleni erittäin yksinkertaisen ja helpon arkihameen, jossa on silkkinauha vyötäröllä. Ai mutta oho, teinhän minä aatonaattona sinisen mekon puolessatoistatunnissa. En vielä ole kuvaa ehtinuyt napsaista, mutta eiköhä tuokin pian tänne ilmesty (anteeksi kuvien puutteesta - myös itselleni).
Kiitos vielä äidille ja isälle siitä, että tajuavat, miten paljon on väliä hyvällä välineistöllä harrastuksessani. Ehkä hekin vielä joskus hyötyvät tästä tuesta minua kohtaan!