14.12.2011

Iso kassi

Olin lähdössä pienelle viikonloppureissuun, kunnes tajusin, etteihän minulla ole sopivan kokoista kassia.
Tähän mahtuu juuri viikonlopun verran tavaraa. Raitakangasta oli nipin napin juuri laukun verran.
Vuorikangas on kirpparilta bongattua ihanaa plyysiä.





25.10.2011

Turbaanirakkaus

Olen ollut jo jonkun aikaa (ehkä puolitoista vuotta?) hurahtanut turbaaneihin.
Yksi minulla ennestään jo onkin, mutta nyt sain tehtyä sellaisia jopa kaksin kappalein!
Toinen on käsitelty hieman "luovemmin" kuin alempi, johon yritin taitella kangasta keskitetysti. Se näyttää mielestäni vähän tyttömäisemmältä kuin ylempi.
Kumpi on sinun lempparisi? 



29.8.2011

HELPPO neljän palan PAITULI (diy)

Nyt ensimmäistä kertaa Scandalf-blogissani: Tee se myös itse! -osio!
Tällä kertaa innokkaimmat -ja miksei vähemmän innokkaammatkin - voivat tehdä samanlaisen paitulin kuin alhaalla olevissa kuvissa. Sinun ei tarvitse osata kuin perusompelutaidot (sis. tietämyksen mikä on siksak ja suora ommel, osaa vaihtaa langat, käyttää saksia ja omistaa nuppineuloja)!

Toivon, että ohjeista saa kaiken selvän. Jos joku ei jostain syystä saa, kysykää rohkeasti!

___________________________________________________________

____________________________________________________________




26.6.2011

Marikesä

Kangas on siis alesta ostettu Sanna Annukan Taikamylly. Vaikka kuosi on iso, halusin silti rikkoa sen ompelemalla siitä sortsit. Se tuo mielestäni hieman jännitettä. Nää on mun lempparit, ehdottomasti. Ja mikä parasta, ne sopivat erinomaisesti mun uusien sinisten nahkakenkien kanssa! Ovat muuten ensimmäiset housut, jotka itselleni olen ommellut. Saankin nyt sanoa, että ovat mitä luultavimmin mun tähäansti taidokkain ompelunäyte.



11.6.2011

Pinkki juhlamekko, jonka kerran ompelin.

Laura siis valmistui parturi-kampaajaksi (siksi kai nuo saksetkin?) ja valmistin hänelle toivomansa prinsessajuhlamekon! Ehkä haastavin homma tähän mennessä. Kangas ei ollut sieltä helpoimmasta päästä ja yhden sovituksen voimin päästiin maaliin!


19.5.2011

Kirppislöytö top 3

Ei ole mulla tapana ollut päivittää tänne kirppis- ja muita vaatelöytöjä. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. Pitäisiköhän tuoda tähän internetmaailmaan vielä yksi kirppisblogi lisää. Vai annanko vain asian olla.

No, kuitenkin! Eikö ole ihana kesälaukku! Pakko oli vähän kerskailla!
(Tämä todisti, ettei pidä vähätellä Teuvan kirpputorin antimia!)

18.4.2011

Paljon työtä!


Piiiiitkän ajan tervehdykset täältä matalasta majastani metsäkylästä ja kaiken muun sivistyken ulkopuolella olevan parista! On ollut erittäin rankka koulutalvi, joten nyt vasta tuntuu että ihminenhän elää. Työn alla on siis jo yli vuosi sitten tehtäväksi saatu juhlamekko kaverilleni. Olen innostunut kokeilemaan, mitä kaikkea silkkiorganzasta saakaan aikaan. Tässä olen hieman testaillut ja näette samalla hieman esimakua siitä, mitä on tulossa (ja toivottavasti tuleekin)! Hieman jännittää. Tämä on ensimmäinen tekemäni hihaton juhlamekko. Enkä kyseisiä kangasmateriaaleitakaan ole koskaan käsitellyt. Lisäksi! Ihminen jolle mekko tulee on suhteellisen kaukana ja sovitusmäärä on erityisen rajallinen. Huh, jääkää odottamaan jatkoa.

Minäkin jään. Ja innolla!

3.2.2011

Kilpailuluomus

Ajattelin nyt sitten tännekkin linkittää. Kokeilin heittää jonkun luomuksen tuonne Iltalehden muotiluomuskilpailuun, haha! On vähän heikko palkinto, mutta voihan sitä aina kokeilla. Saa äänestää, mikäli finaaliin pääsen! Mun lähettämän tekeleen näet tästä! (Rullaa vain vähän alaspäin!)

30.1.2011

Muodin huippu!

Nyt ne siis julkaistiin! Melko naisvaltainen joukkio, sanoisin. Toivon niiden yllättävän enemmän kuin viime vuonna. (Yhdessä internetin syövereiden keskustelussa jotkut jo haukkuivat suunnittelijoiden päälläolevia vaatteitaan, hah!) Joukossa on enemmän vähän kokeneempia suunnittelijoita kuin vielä tuntemattomia piilokykyjä. Mutta näin se menee. Tähän porukkaan kuuluu kylläkin meidän koulun opettaja, mutta hänestä en osaa sanoa mitään, kun en katsos ennemmin ole edes nähnyt hänen tuotoksiaan.

Mielenkiinnolla jään kyllä odottelemaan, mitä kaikkea näiden kasvojen takaa löytyy.

http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2011/01/1253912?muodin_huipulle/suunnittelijat

24.1.2011

Asymmetric

Halusin tehdä yksinkertaista mustaa jollakin "jujulla" ja epäsymmetrisyydellä. Musta, yksivärinen laskeutuva kangas on oivallinen, kun haluaa leikkiä laskoksilla ja mielenkiintoisilla leikkauksilla. Helma on siis takaa pidempi. Leikkasin sen pyöreästi, jotta siinä näkyisi mahdollisimman hyvin kankaan luonnollinen laskeutuminen. Tällöin helma näyttää edestä hieman levenevältä. Eteen vasemman olkapään puolelle muotoilin kangaskaistaleen somisteeksi, mutta joka kuitenkaan ei näytä siltä, että se olisi vain laitettu siihen.




16.1.2011

my very first trousers



Ensimmäiset ompelemani housut poikaystävälleni. Materiaali on mustaa vakosamettia.

Lukijat